Lordin Euroviisuvoitto

Suomalaisten tie Euroviisuissa on ollut kivinen, siihen kuuluu muutama sijoittuminen kymmenen parhaimman joukkoon mutta useampi sijoittuminen häntäpäähän tai karsiutuminen jo ennen finaalia. Monesti Euroviisujen osallistujaa on ehditty hehkuttaa ja toivoa parasta: biisi on soinut kauniisti suomalaisten korvaan, mutta muilta mailta ei ole herunut suosiota. Monen karvaan tappion jälkeen suomalaiset olivat jo tyytyneet kisoissa viimeisiin sijoihin – kunnes Lordi räjäytti potin ja palautti suomalaisten uskon omaan tekemiseensä.

Kaikkien aikojen tunnetuin suomalaisyhtye?

Vuonna 2006 Euroviisuissa kisasi Lordi, joka pyöritti jo melkoista mediasirkusta ennen itse finaalia. Yhtyeen eriskummalliset esiintymisasut ja lavashow olivat vertaansa vailla ja ne noteerattiin myös kansainvälisesti. Lordi oli ilmiö jo ennen voittoaan. Jäsenten imago perustuu vahvasti hirviönaamareihin ja kauhuleffoista tuttuihin asusteisiin. Imagon luomiseksi on tehty paljon työtä ja yhtye pyrkii pitämään tiukasti kiinni yksityisyydestään, eikä suostu haastatteluihin tai julkisuuteen ilman asusteitaan.

Lordin monet keikat ovat kuin pieni kauhutarina, sillä eri biiseihin liitetään hienosti maskeerattuja lisähahmoja ja rekvisiittaa. Olennaisessa osassa ovat olleet myös erilaiset pyrotekniikalla toteutetut efektit. Lordi soittaa raskasta musiikkia ja sanoituksista vastaa pääasiassa yhtyeen jäsenet itse.

Vuoden 2006 voitto oli todellista mannaa, sillä pisteiden laskun ollessa puolivälissä Lordi oli jo kuronut mittavan kaulan muihin esiintyjiin ja varmistanut melko suvereenisti voittonsa. Lopulta Lordi rikkoi Euroviisujen kaikkien aikojen piste-ennätyksen 292 pisteellä. Peräti kahdeksan maata antoi Suomelle täydet 12 pistettä, ja lukuisat maat 10 pistettä. Lordin Hard Rock Hallelujah valittiin myöhemmin Suomen kaikkien aikojen parhaaksi viisuesitykseksi, eikä suotta. Lordi palautti Suomelle Euroviisu-ylpeyden ja oli musiikin saralla todellinen voitelu suomalaisille musiikille pitkän tappioputken jälkeen.